logo    
 
Etusivu Välineet Analyysit Opetus Peltomäki Golf Shop
Prot
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Peltomäki Golf prot
 
 

Peltomäki Golfin perustajiin sekä henkilökuntaan kuuluu 5 PGA prota. Me omaamme yhteistä pelikokemusta noin 400 ammattilaiskilpailun verran ympäri maailmaa. Vastaavanlaisen kilpailukokemuksen yhdistäminen kattavaan väline-, vaate sekä golfpelin tuntemukseen yhdessä golfkaupassa on ainutlaatusta Suomessa. Me haluamme jakaa keräämämme tiedon kanssasi ja tehdä golfistasi hauskempaa ja helpompaa!

Juha-Pekka Peltomäki

 
         
  Ari Pasanen  

Ari Pasanen
Suomen PGA:n jäsen
Erikoisala: Välineiden korjaus ja huolto


Ari aloitti golfin pelaamisen vuonna 1990 ja tuli tutuksi golffareille etenkin Pickalan kentiltä sekä amatööri-maajoukkueista. Ari pelasikin eri ikäkausien maajoukkueissa menestyksekkäästi lähes 10 vuoden ajan. Amatööri-aikojen kruununa edelleen suomen kaikkien aikojen paras sijoitus, viides sija amatöörien maailmanmestaruuskisoista, Eisenhower Trophysta yhdessä Mikko Ilosen, Panu Kylliäisen ja Henri Salosen kanssa. Ari siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2000 ja on kiertänyt sekä pohjoismaisia ammattilaiskiertueita että European Challenge Touria. Ammattilaisuralta löytyy voitto mm. Suomen PGA:n mestaruuskisoista vuodelta 2003. Ari on aina pitänyt välineidensä korjaamisesta ja virittämisestä eikä erikoisemmatkaan tuunaukset ole hänelle vieraita, joten Peltomäki Golfin asiakkaat saavat välineilleen varmasti asiantuntevimman huollon mitä Suomesta löytyy.

 
         
  Jyry Peltomäki  

Jyry-Jussi Peltomäki
Suomen PGA:n jäsen
Suomen PGA:n hallituksen jäsen 2006-
Erikoisala: Golfvalmennus

Jyry aloitti golfin vuonna 1989 Keimolan juuri valmistuneella kentällä. Jyry perheineen muutti Portugalin Vilamouraan 1992, missä hän pääsi heti Vilamouran edustusjoukkueeseen, jonka kanssa saavutuksiin kirjattiin yhteensä 3 Portugalin seurajoukkuemestaruutta. Amatöörisaavutuksiin kuuluu myös SM-lyöntipelipronssi vuodelta 1994. Ammattilaiseksi Jyry siirtyi vuonna 1999 ja hän kiersi vuodet 99-06 pääsääntöisesti pohjoismaitten ammattilaiskiertueita sekä kilpaili myös European Challenge Tourin kisoissa. Parhaimpina saavutuksina ammattilaiskentiltä kaksi 2. sijaa suomen PGA:n mestaruuskilpailuista ja useita top-3 sijoituksia Finnish Golf Tourilla. Jyry kilpailee edelleen ja viekin yleensä kärkipään rahat kotimaan kisoista vaikka golfvalmentajan työ on ollut päätoimena vuodesta 2006. Jyry on valmentanut mm. Pickalassa, Nordcenterissä, Estonian Golf & Country Clubilla, Järviseudun Golfissa sekä vuodesta 2006 Vuosaaressa, missä hän toimii Head Prona.

 
         
  Juha-Pekka Peltomäki  

Juha-Pekka Peltomäki
Suomen PGA:n jäsen
Erikoisala: Välinetuntemus

Juha-Pekka aloitti golfin samaan aikaan veljensä kanssa vuonna 1989 Keimolassa. Amatööriurallaan hän kiersi sekä kotimaan että ulkomaiden arvokisoja. Hän siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2001 kiertäen pääsääntöisesti pohjoismaisia ammattilaiskiertueita. Merkittävimpiin saavutuksiin kuuluu FGT:n voitto vuodelta 2003 sekä 2. sija Tanskan ammattilaiskiertueen avauskilpailusta vuodelta 2008. Lisäksi hän on pelannut yhden alhaisimmista suomalaisista ammattilaiskierroksista 63(-9), Telia Tourin kisassa vuonna 2007, mikä on samalla OZO Golfin kenttäennätys. Juha-Pekka muodosti Suomen World Cup-joukkueen yhdessä Mikko Maneruksen kanssa vuonna 2007. Juha-Pekka on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi. (valm. 2004), Lisäksi hän on työskennellyt golf-prona Estonian Golf & Country Clubilla vuosina 2007-2008 sekä Järviseudun Golfissa vuodesta 2008.

 
         
  Matthew Jones  

Matthew Jones
Australian PGA:n jäsen ylimmällä koulutustasolla 5

Peltomäki Golf esittelee ylpeänä kovan luokan Australian vahvistuksen

Matthew on kotoisin Sydneystä ja hän on pelannut ammattilaisena 5 vuotta Yhdysvalloissa ja Australiassa. Pelivuosien jälkeen hän keskittyi opettamiseen ja on valmentanut pelaajia aina aloittelijasta U.S. PGA-Tourin tasolle asti. Hän on työskennellyt golf-opettajana mm. yhdessä Australian kuuluisimmista klubeista Moore Park Golf Clubilla ja viimeisimpänä työpaikkana ennen Peltomäki Golfin komennusta oli Bali Golf & Country Clubin Director of Golfin tehtävät. Matthew tulee antamaan opetusta Peltomäki Golfin opetuspaikoissa sekä toimimaan myymälässämme asiantuntijana oikeanlaisia välineitä valittaessa. Tätä ammattiosaamista ei kannata missata!

 
         
 
 
  © Peltomäki Golf   Antaksentie 4   Vantaa   010 843 3600